maanantai 5. syyskuuta 2011

Oh, beautiful Loch Ness!

I must sincerely confess, 
That you are the most beautiful to behold, 
With your lovely landscapes and water so cold.

---

Ennen talven tuloa on syytä julkituoda kesäinen tarina, 
jonka sivuosassa 

...on kaunis Loch Höytiäinen ja sen harvoin nähty vesihirviö nimeltään Myfis*.
ja varsinaisissa päärooleissa peistä taittavat 
Kaisla-("miksi mulle nauretaan?")Asteri
 ja "Täällä on sitten SÄÄNNÖT!"-Nando
Lisäksi tarinaan sisältyy Keppi, jonka mielipiteellä ei ole valitettavasti suurtakaan painoarvoa.
---
On siis kuuma kesäinen päivä ja kuten niin monia muitakin, 
myös tarinamme päähenkilöitä houkuttelee hetki vilvoittavien vetten tykönä.
Eikä aikaakaan kun lempeän oleskelun katkaisee 
aivan viattomasti ohitse kellunut pieni Keppi. 
Työvoimatoimistossa sille oli tarjottu runsaasti 
ammatillisia vaihtoehtoja, mutta kohtalo päätti toisin.

Palatkaamme kuitenkin tarinan alkuun. 
Keppi oli siis lipumassa kohti uusia haasteita, 
kun Kaisla-Asteri kohtasi sen.
Ja niin kuin koirien ja keppien yhteiselossa on tavallista, 
kävi tässäkin tarinassa niin, että yhä uudestaan ja uudestaan 
Keppi päätyi lentämään ilman halki, laskeutumaan (melko) hennosti veteen ja uppoamaan hetkeksi pinnan alle. 
Ja juuri kun se, pintaan pompattuaan, sai vedettyä hitusen ilmaa "keuhkoihinsa" (toim.huom. kepeillä ei tiettävästi ole varsinaisia keuhkoja), niin se jo näki valkoisen hammasrivistön sulkeutuvan jälleen ympärilleen.
 
Kaisla-Asteri huvitteli siis keppileikin parissa; loiskutteli keppi suussa rantaan ja kroolasi yhä uudelleen keppiä noutamaan. 
Ja taas rantaan.

Tämänkaltaisesta ilottelusta seurasi luonnollisesti se, 
että Asteri kastui ns. karvanjuuriaan myöten 
ja päätyi aina rantauduttuaan vatkaamaan itsestään ylimääräisen veden pois.
Rantavedessä kahlaileva, ja kauniita kiviä keräilevä Nando ei ollut lainkaan ihastunut lajitoverinsa puuhiin, 
ja vähän väliä se päätyi loikkimaan rantakoivikon suojiin, kun ilmassa alkoi lennellä pisaroita.
- Yh, ei saa RROISKUTTAA!!!
- Mikäs sillekin nyt tuli..?
Tämä toistui kerta toisensa jälkeen ja tarkkakatseisempi läsnäolija olisi voinut huomata Asterin olemuksessa lisääntyvää lällällää-meininkiä ja vastaavasti Nandon suupielessä hieman kiristynyttä hymyntapaista.
Ja juuri siksi kai kävi niin kuin kävi.

Omahyväinen Asteri päätyi jälleen kerran ravistamaan itseään 
ja luiskautti sitä ennen suupielestään Kepin laineelle kellumaan.
Takavasemmalta tuli perinjuurin kasteltu Nando, 
kaappasi Keppirukan ja juoksi pitkin loikkauksin kohti rantakoivikkoa. 
Äimistynyt Asteri järkyttyi moisesta omavaltaisuudesta ja myöhästyi lähdössä pahan kerran.
Kun Asteri viimein tavoitti Nandon, oli Keppiraukka rouskuteltu 
hammastikuiksi, eikä mitään ollut enää tehtävissä! :(
Asteri pyörtyä kumahti keskelle heinikkoa, eikä tointunut ennen kuin iltaruoalle.
Tämän tarinan opetus on se, että jos olet pieni keppi matkalla 
hyväpalkkaiseen työhön, niin seilaa kaukana kotirannasta.

THE END


*vesihirviön koko nimi on Myfatherisswimming

lauantai 3. syyskuuta 2011

Paparazzausta

Blogihiljaisuuden syynä on ollut kuvaähky, jonka on aiheuttanut hallitsematon kuvien räpsyttely uudella kameralla. Lukuisten kuvien pienentäminen ja nettiin latailu on tuntunut niin toivottomalta puuhalta, että olen siirtänyt sitä eteenpäin ja vielä lisää eteenpäin. Yhdellä tai kahdella kuvalla kun ei voi kertoa koko tarinaa.

Mutta sitten sain väläyksen ja opiskelin nikkaroimaan mosaiikkikuvia, mikä ratkaisi ongelman kertaheitolla!
Joten tässä teille tuikilaadukkaita kuvia, jotka on kuvattu tuikitavallisena päivänä tuikionnellisen Asterin kanssa.

Tarina alkaa jotenkin niin, että päädyin istumaan eteisen lattialle tarkoituksena saada Asterista pari (!) somaa kuvaa. Asteri oli toki oma kuvauksellinen itsensä, mutta ehkä siitä on otettu pari(sataa) söpöä kuvaa jo ennalta, ainakaan kovin riemumielin se ei jaksanut poseerata. Jossain vaiheessa sen kuono alkoi herkeämättä kääntyillä vaatekaapin suuntaan ja sen ilmeestä pystyi helposti lukemaan viestin, että kohta on syytä sataa luita ja paljon.

Tähän asti Asteri oli poseerannut penkillä, mutta turhautuminen kävi ylivoimaiseksi ja ensin se päätti käydä tökkimässä kaapin ovea, joka tietysti liukui auki.
- Hei, ne luut on täällä, näitä just haluisin!!

Kylmästi, ilman mitään heltymisen aatoksia houkuttelin Asterin lattialle poseeraamaan, Söpöile vielä hetki -mentaliteetilla. Tässä vaiheessa Asterin turhautuminen kävi jo melko ilmeiseksi ja kun allekirjoittanut oli saada tassusta päin pläsiä, niin jouduin siirtymään takavasemmalle ja luovuttamaan mallille messevät kuvauspalkkiot.