maanantai 28. helmikuuta 2011

Voisin viettää juhlapäivää jälleen huomenna!

Aikalailla vuosi sitten syntyi pieneen pohjois-savolaiseen kylään viisi pientä marsunmallista sisarusta, jotka myöhemmin saivat alleen pienet jalat ja nimekseen Alva, Astrid, Aune, Arne ja Arttur.

Tämän kuvakavalkadin tarkoitus on kertoa millaisia marsuista on tullut ja mitä heille kuuluu nyt (Alva eli Halla asuu hyvin kaukana, eikä ole kuvissa mukana). Ja myös sen kuinka monet lumipesut voi päivän aikana saada.

Päivänsankarit:
Aune eli Aava
Arne eli Hessu
Arttur eli Sakari
ja Astrid.

---

Aluksi muutama selvennyksen sana:
Kun aletaan kuvaamaan pääasillisesti hännättömiä koiria, saadaan yleensä aikalailla aineistoa ns. mustan aukon -efektistä, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että häveliäimpiä saattaa häiritä kuvissa vilahtelevat p*rssilmät. En kuitenkaan halunnut sensuroida kuvia päälle liimatuilla kukkatarroilla, joten nämä kuvat kannattaa yleensä vain hypätä yli.
Lisäksi: Kun saatetaan yhteen kaksi tai useampi göötti, muodostuu yleensä ns. miljoonakala-efekti, joka pistää lajitoverit etenemään keskenään kalaparven tavoin. Parvi ui juoksee ensin onnistuneesti kohti kameraa ja vaihtaa sitten lennosta päämäärää ja ui pinkoo jälleen kohti kaukaisuutta. Tämä hankaloittaa kuvaamista jonkin verran ja siitä aiheutuu usein myös edellä mainittu mustan aukon -efekti.
Erinapaisuus, joka vetää magneetteja toisiinsa, on myös yksi göötin rotuominaisuus, mutta magneeteista poiketen göötit voivat muuttua kesken kaiken samannapaisiksi, mikä pistää ne satunnaisesti sinkoilemaan eri suuntiin. Jostain syystä tämän aiheuttaa erityisesti kameran kohdistaminen koiriin.
Mutta kun katsoja huomioi nämä seikat ja valmistautuu henkisesti näkemään liudan keskinkertaisia valokuvia, joissa usea samannäköinen otus mellastaa lumikasassa, niin tavoite on saavutettu. Helpottaakseni vielä asiaan vihkiytymättömien kuvanautintoa, kerron, että kuvien koirayksilöt on kohtalaisen helppo tunnistaa hännän perusteella. Kokonaan vailla häntää ovat pieniAava ja isoSakari, ainoa töpöhännällinen on Hessu. Asteri ja kaikkien edellisten emo, Xena, ovat hännällisiä ja Asteri on näistä vaaleampi (ja esiintyy valtaosassa kuvista).
almamater, äiti, emo, ainasaakärsiäjahävetä: Xena eli Sentti
---
Lopultakin joitakin kuvia:

Lumipesut nro 1: "Ottaisitko lumipesut, ottaisitko?"
"Mitä me oikein leikittäis?"
"Leikkimistä!"
"Leikitään juoksemista yhdessä"
"ja tyttöporukalla"
"Leikitään lumihankileikkiä"
Lumipesut nro 2: "Ottaisitko ite, ottaisitko?"
"Leikitään Kuka ei kuulu joukkoon -leikkiä!", "Mutta en se oo minä.."
Lumipesut nro 3.
Vuoden lehtikuva: kaikki viisi samassa kuvassa.
Lumipesut nro 4.
"Leikitään ridgee ja bruukee, kato sä tonne, ni mä katon tänne!"
Lumipesut nro eijaksalaskee ja gentlemanni Romulus
"Ihan sikakiva päivä!"

 Synttärionnittelut vielä kaikille ihanille Ihahhurjille ja kiitokset Ellikselle kaikesta. ♥

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Gangsta-Astrid

Kaikki alkoi siitä, kun havaitsin, että Asterin kaulapanta oli hangannut kaulaan karvattoman kaistaleen ja koska pantakauppaan on vähän matkaa niin testasin ensiavuksi Hertan pantaa Asterille. Ikään kuin hätävarana. No isohan se oli, mutta jätin sen laiskuuttani pyörimään Asterin kaulaan vähäksi aikaa (virhe).

RaggariAsteripa oli keikauttanut pannan päästään ja tyytyväisenä natustellut sen poikki samalla kun itse surffailin netissä. Lopputulos: kummallakaan koiralla ei ollut pantaa. (Tarkkaan ottaen Hertalla on kyllä pieni varasto vanhoja pantoja, mutta tuo syöty oli ehdottomasti paras ja käyttökelpoisin.)

Rangaistukseksi Asteri sai kantaa väärintekijän raskasta kuormaa ja testata Hertan kaikki olemassa olevat pannat. Tyhmästä ilmeestä se saa syyttää kyllä vain itseään.

perjantai 4. helmikuuta 2011

7 asiaa minusta: Hertta

Elinan blogista löytyi meille Tunnustus, jonka saisi halutessaan jakaa eteenpäin. Olen ikävä ja laiskottelen ja kerron vaan, että Asterin sisaret, äippä ja isukki saavat tunnustukset viedä eteenpäin mukanaan.

Tehtävänä on kertoa seitsemän asiaa itsestään, mikä tässä tapauksessa meinaa koiria:

1. Hertta tuli meille juuri niin kuin ei ikinä pitäisi koiraa hankkia. En ole ikinä nähnyt sen emää, isää tai sisaruksia muutoin kuin valokuvista. Kasvattaja toi Hertan meille heinolalaiselle huoltoasemalle, missä koira vaihtoi pienen jutustelun ja heippojen jälkeen autoa. Paperit tuli postissa myöhemmin.
Puolustukseksi sanottakoon, että kasvattaja on asiansa tunteva ja aktiivinen rotuharrastaja ja oli helppo luottaa hänen sanaansa, ei siis mikään "joo joo, on rokotettu" -tyyppi.

2.  Pienenä Hertan pehmoinen pentukarva keräsi itseensä kaiken hiekan, heinänsiemenet, havunneulaset ym., kaiken mitä nyt voi kuvitella luonnosta irtoavan. NuoriHertta oli myös pirunmoinen riiviö, käämit kärysi sen kanssa useampaankin otteeseen. Se keksi myös paljon tekemistä yksin ollessaan - jostain syystä isäntää harmitti paljon enemmän kaltattu kaukosäädin kuin rei'ille nakerreltu upouusi villapaita, jonka äitimuorinsa oli edellisenä päivänä lahjoittanut.

3. Bouvier kuuluu trimmata niin, että sen päälaki ja korvat ajellaan lyhyiksi ja muualta karvat siistitään aika tasaiseen mittaan - tähän kuuluu vielä melkoisesti kaikensorttista hienosäätöä, mutta ei siitä enempää.
Pään pitäisi näyttää suunnilleen tältä:

Hertan turkki keritään sen sijaan kolmasti vuodessa, minkä jälkeen se näyttää melkolailla tältä (olkoonkin että kuvassa turkki on koneella viimeistelty ja siis aikalailla siisti verrattuna perusfiskars-käsittelyyn):

Joskus pelleilen sen kustannuksella ja se saattaa näyttää vaikkapa spanielilta

Hertan parturointi on aikaa vievää puuhaa ja eniten tuskastuttaa tassujen siistiminen, koira kun kutisee tassuistaan välillä ihan hillittömästi ja se on muutaman kerran onnistunut potkaisemaan minua hyvin hevosmaisesti nenään, kun olen koettanut leikata sen tassukarvoja takaapäin (you know: takatassusta ylös ja nips nips --> potkis).

4. Bouvierin korviin kuuluu laittaa pentuaikana painot, jos haluaa, että korvat asettuvat hienosti. Minäkin sitä yritin, mutta kun maalarinteipillä (!) korviin teipatut metallinapit lensivät jatkuvasti tiehensä, niin kyllästyin koko hommaan. Toinen korva lepattaa siis onnellisesti sivulle päin ja nouseepa se joskus pystyynkin (ks. aiemmat kuvat), muttei se haittaa mitään.

5. Hertan suosikkisana on Luu. Se myös osaa itse sanoa "...uuuuuu'uuuu'uuuuu", joka niin kuin meinaa luuta myös. Luut on ihania. Luun lisäksi Hersy tunnistaa myös seuraavat ruoka-aiheiset sanat: pihvi, makkara, sinappi, herkku, nälkä, syömään, ruokaa, eväs, ape, nami ja "papskuja kuppiin". Koira on siis ollut paikalla  a) kun grillataan ja b) kun on puhuttu salakielellä sen ruokkimisesta. Hertta osaa myös tuoda oman ruokakuppinsa ruokkijalle. Ja jos tarve vaatii niin myös kaverin kupin.
Myös edesmennyt Senni-koira on jäänyt Hertan mieleen ja vaikkeivät ne mitään ylimpiä ystävyksiä olleet, niin silti Luun jälkeen paras korvien höristys -sana on Senni. ♥

6. Hertta on hyvin äidillinen ja nuorempana siltä piti takavarikoida kaikki lelut pois, koska se kuskasi niitä suussaan ja vinkui vinkumasta päästyään. Ei siis mitään leikkimistä ja lelujen riepottelua tässä huushollissa. Leikkaamisen jälkeen meno muuttui ihan päinvastaiseksi, nyt lelut voidaan repiä pieniksi kappaleiksi ja niitä saa vetää loputtomiin.

7. Syömisen jälkeen parasta on hangessa tai nurmella kieriskely. Talvella Hertta saattaa kellahtaa juoksuvauhdista selälleen ja luisua vielä pienen matkaa ja alkaa vasta sitten kierimään ja pyörimään, luonnollisesti keskellä tietä.

Bonus-osio:

Linkin takana video, jossa Hersy esittelee mörörröö-ääntämystään. :P