sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Estraadilta kajahtaa

Asteri täällä taas, moikka!

Määpä kävin tänään näytelmissä ja arvaatteko mitä? Olin pääosassa! 

Osasin kaikki roolisuoritukset ihan ku vettä vaan ja en oo harjotellu paljo yhtään. Tässä kuvassa mä näytän tolle lyhythäntäselle, miten seisotaan näyttämöllä. Pitää olla jalat maan pinnalla, vaikka oisit miten suuri tähti. Tuntuvat vaan aika paljon antavan arvoa ulkonäölle, vaikka mun mielestä tuommosessa esityksessä pitäis henkiset kyvyt ja roolin sisäistäminen arvostella paljon korkeammalle. Mutta jos nyt ulkonäköasioihin puututaan, niin tsekatkaapa meikäläisen muikeet reisilihakset. En oo suotta treenaillu hyppyjä ja loikkia.
Siellä oli yks kriitikkokin paikalla ja just kun pidin mun Pöydälläseisomis-esitystä, niin se tuli vatkaamaan mun kylkiluita. Aika ronskia, kun ajatellaan miten hankala dialogi tuossa kohtaa on.  :|
Tässä kuvassa näkyy hyvin miten mä osasin hankalan askelkuvionkin kuin vettä vaan, vaikka treenasin ihan pikaseen ennen esitystä. Luonnonlahjakkuus on synnynnäistä, sitä ei vaan voi oppia.
Sanalla sanoen se kriitikko ei kyllä paljon esitystä seurannu. Tässäkin kuvassa se jaarittelee noiden muiden kanssa, vaikka mulla on menossa koko esityksen tunteikkain ja dramaattisin tuijotus kaukaisuuteen. Sivuroolin tyyppi koettaa herättää mua tarinassa sadunomaisesta lumouksesta, mutta onneks mun pokka piti ja katsoin vakaasti tulevaisuuteen.
Se kriitikko oli aika nopee, sain jo ekan arvostelun kotiin luettavaks. Ei se ollu kyllä juonesta saanut mitään irti, keskittyi vaan ihan epäolennaisuuksiin, kuten ulkonäköön. Ihan turhaa palstatilan väärin käyttöä on kirjoittaa, että mä olen vankka ja voimakas narttu (hei pliis: nainen, neito, leidi..) ja mun pää on oikeailmeinen (pitäis varmaan lukea, että oikeamielinen?). Noilla ei ole roolityön kanssa Mitään tekemistä. Ei mitään. 

No, se jatkaa, että mulla on hyvä eturinta ja oikeanlaatuinen karvapeite, mitkä on kyllä kaikilla näkökykyisillä jo tiedossa. Sit näkyy, että ei oo paljon esitystä seurattu, kriitikko kirjoittaa, että liikkuu hyvin sivulta. Mä olin etunäyttämöllä IHAN koko ajan. Ne on kokonaan muut tyypit, joiden paikka on siellä esiripun vieressä.

Ei tää tähän lopu. Se kriitikko kohdisti tän arvostelun suoraan mulle, mutta silti tässä lukee, että: esitetään tänään turhan pulskassa kunnossa. Mä en voi sille mitään, jos nuo sivuosatyypit ei ole sen mieleen, mutta älä pura sitä minuun, hei! Sitä paitsi toi tyyppi, joka mulla on esittelijänä on tosi kaitanen ja siksi päättelen, että kriitiikko on kyllä huilannut valtaosan esityksestä lämpiön puolella.

Koska tää oli ensi-iltaesitys, niin annoin vapaalippuja mun kavereille ja mun uusparasystävä Taimi oli myös sitä mieltä, että esitys oli mielettömän hieno, mutta kriitikko ei tajunnu tästä taidemuodosta mitään.
Mulle on varattuna tälle illalle yksityistilaisuus olkkarin sohvalta, joten vetäydyn sinne seuraamaan Oscareiden jakoa. En oo kyllä ehdolla tänä vuonna, mutta saapa nähdä miten ton Merylin käy, kun se vei yhen pääosan mun nenän edestä.

Ja annan mä anteeks tolle kriitikollekin, koska arvostelun loppuun se oli kuitenkin sujauttanut sanat Erittäin hyvä. Mä niin tiesin sen ja siksi tähän loppuun siteeraan vielä Dame Edith Evansia:

"What I want to give in the theatre is beauty, 
that's what I want to give."

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Päivitystä (joululahja)rintamalta

Kirjoitin joitakin viikkoja sitten koirien joululahjasaaliista ja nyt haluan tehdä päivityksen aiheeseen.

Narupallot ovat edelleen suuria hittejä, ne kestävät leikeissä hyvin ja niitä on vedetty ja viskottu ihan koko rahan edestä. Pallot on kummastakin tietysti nakerreltu pieniksi muruiksi ja sitä myöten siivottu roskiin, mutta ne naruosiot ovat suunnilleen muuttumattomina leikeissä mukana.

Röhköpossulle ei sen sijaan kuulu ihan niin hyvää. Possu röhkötteli iloisesti -ja haluan sanoa: vimmatusti-, kunnes eräänä päivänä sen kurkunpäälle (tai jollekin vastaavalle äänenmuodostuksessa olennaiselle osalle) tapahtui jotain ja se mykistyi. Tästä tehtiin ilmeisesti johtopäätös, että viimeiset hetket ovat käsillä, eikä possu enää kykene puolustautumaan, joten se suolistettiin ja allekirjoittaneen suosiollisella avustuksella jäljelle jäi possun nahka, joka kyllä kelpasi edelleen leikkeihin.

Ja sitten possu, noh, tapaturmaisesti katkesi ja nyt meillä on etupossu ja takapossu ja kummankin saattaa silloin tällöin tavata mietteisiinsä vaipuneena seisoskelemasta keskeltä lattiaa. Alla olevassa kuvassa Asteri on ns. pers-osan kimpussa ja kiihkomielinen ravistelu on juuri hiipumassa, korvat eivät ole pysähtyneet vielä. Takana voi nähdä etupossun, joka rentoutuu leikkimisen tiimellyksessä.
Yllä olevassa kuvassa nähdään myös Asterin rakas Kulta-Aarre, eli Raato/Talja/Orava/Roadkill, jota ei missään tapauksessa vedetä liian kovasti ja jota pidetään muutenkin kuin kukkaa kämmenellä. Ainoa mutka matkassa on ollut otuksen sisään (väkivalloin, sanoisi Asteri) sullottu pilli, jota Asteri ei ole kertaakaan suostunut vinkauttamaan. Tästä syystä Asteri päätyi tekemään Raadolle ystävän teon ja hienovaraisen kirurgisesti poisti pillin tekemällä hännän päähän pienen siistin leikkaushaavan. Pilli, joka ei edelleen päästänyt ääntäkään, sai kyllä jälkikäteen aika raa'an kohtelun ja poistui mukisematta muille vinku(intia?)maille, vaikka elämäntehtävänsä oli varmasti vielä kesken.

Tarkoitus oli kuvata pelkkä Raato ja sen avattu hännänpää, mutta Asteri oli sitä mieltä, että nyt on kuvailtu jo ihan tarpeeksi ja hän vie ystävän parempaan talteen..
"Se ei pidä valokuvaamisesta. Ja se on MINUN."
Meillä on pakkasten takia luvallista riehua myös sisätiloissa ja tässä tämänpäiväistä nujuamista. Hertta leikkii "Olen isoin ja vahvin näillä main" -leikkiä ja Asteri on leikin sivuosanäyttelijä ja sen tehtäviin kuuluu kellahtaa tasaisin väliajoin selälleen.
 
Sitten Asteri päättää, että on aika leikkiä jotain normaalia, kuten vaikka ohikulkijoiden kyttäämistä ja Hertta jää patsastelemaan voittajana.
"Ei tarvii alkaa ryppyileen mulle. Jou."