Taistikki Pikkarainen oli viikonloppuna näyttelemässä itseään Joensuussa ja "tuomisina" (olivat kotikentällä) oli Paras uros 2 -titteli sekä serti ja vara-cacib. Yksi serti vielä jostain plakkariin ja Naski Kolttonen olisi sitten Suomen Muotovalio, jee!
Kuvassa systeri (lisäys: alaosa lähinnä) ja Taesto viime kesänä Iisalmen koiranäyttelyssä. Taisto poseerasi näin onnistuneesti yleisölle - ja välillä myös tuomarille.
Siskot -ja niiden immeiset- onnittelevat VeikkoVelikultaa vielä näin virtuaalisesti.
maanantai 31. toukokuuta 2010
perjantai 28. toukokuuta 2010
torstai 20. toukokuuta 2010
Aamun varhaisina tunteina
Erityisesti viikonloppuna on oikein sopivaa herätä klo 5:30. Ja kun nyt sitten ollaan hereillä, niin aikainen aamuhetki on hyödynnettävä mahdollisimman tarkoin. Käytännössä se tarkoittaa hiekkakuoppailua koirien kanssa. Siellä ei taatusti ole ketään muita.
Hiekkakuoppa on paikka, jossa on pääsääntöisesti hiekkaa
sekä joitakin kituliaita mäntyjä.
"Oletko sinäkin göötanmaalta?"
"Mitä me nyt tehdään?"
"Mitä me etsitään?"
"Mitä sä löysit?!"
"Miksi mä en löydä mitään?"
(Yrittikö Hertta eksyttää Asterin?)
"Oota mua!!"
(Yrittikö Hertta jyrätä Asterin?)
"Siskoo.. etsä huomaa mua??!!"
- Hertan suhteellisen sulavasta ylihypystä huolimatta Asteri päätyi heittämään suhteellisen sulavan kuperkeikan.
---
Sitten me mentiin kotiin ja nukuttiin lisää.
Hiekkakuoppa on paikka, jossa on pääsääntöisesti hiekkaa
sekä joitakin kituliaita mäntyjä.
"Oletko sinäkin göötanmaalta?"
"Mitä me nyt tehdään?"
"Mitä me etsitään?"
"Mitä sä löysit?!"
"Miksi mä en löydä mitään?"
(Yrittikö Hertta eksyttää Asterin?)
"Oota mua!!"
(Yrittikö Hertta jyrätä Asterin?)
"Siskoo.. etsä huomaa mua??!!"
- Hertan suhteellisen sulavasta ylihypystä huolimatta Asteri päätyi heittämään suhteellisen sulavan kuperkeikan.
---
Sitten me mentiin kotiin ja nukuttiin lisää.
torstai 13. toukokuuta 2010
Yhteiselon alkua
Asteri on majaillut meillä nyt melkein viikon ja aika hyvin se on jo tottunut talon tavoille. Hersyn kanssa ne tulevat toimeen ihan kohtalaisesti, ottaen huomioon, että Hertan "leikkiminen" on melkoista hevosenleikkiä, eivätkä ne todellakaan nujua keskenään pitkin lattioita. Hertta ei kyllä ole ikinä leikkinyt mitään riekkumispeliä, vaan sen pitää saada juosta ja mielellään olla vielä takaa-ajettavan asemassa. Pääsee sitten pätemään piruettiensa kanssa. No kunhan Asteri hiukkasen kasvaa, niin eivätköhän ne pääse toisiaan jahtaamaan ihan urakalla.
Vapaana olemista meidän pitäisi pystyä harjoittelemaan paljon enemmän. Asterin uusi koti sijaitsee aika vilkasliikenteisellä paikalla ollakseen pienessä maalaiskylässä. Olemme siis päättyvän tien, sen jatkeena olevan läpikuljettavan peltotien ja pururadan muodostaman kolmion sisällä ja siksi liikkuvia tekijöitä (mm. traktoreita, autoja, heppoja jne.) on ympärillä ihan liikaa, jotta pieni koira voisi viipottaa vapaasti valitsemaansa suuntaan. Kaiken kukkuraksi naapuriin rakennetaan, mikä käytännössä tarkoittaa isoja koneita ja melkoisesti lisää liikennettä. Joku konsti tähän on keksittävä, sillä haluan, että irti päästyään koira saadaan kiinni, ilman että se humaltuu äkillisestä vapaudestaan, eikä kuule enää mitään. Toistaiseksi olemme päätyneet harjoittelemaan myöhään illalla ja aikaisin aamulla.

Yhä edelleen kalterilinnassaan asustava Asteri nukkuu siellä yöt sekä osan päiväunista. Sen lisäksi se saa ruokansa sinne, niin ja viettää siellä minun työpäivän ajan (meinasi arki jo unohtua pitkän viikonlopun tiimellyksessä). Muutoin se saa viipottaa vapaasti siellä missä muutkin, nytkin se nukkuu tuossa lattialla, pienen hajuraon päässä pyörivästä ja kolisevasta työtuolista. Hertta makaa tavalliseen tapaansa pöydän alla ja ihmeekseni se laski sinne äsken myös Asterin. Aiemmin se on pitänyt alueistaan hyvin tarkkaa lukua ja murahtanut jos pikkuneiti on halunnut sulloutua liian lähelle sen omimia majapaikkoja.
Pitkiin työpäiviin tottumisessa Asteri sai pehmeän laskun, kun Joensuun sisko oli alkuviikon koiranhoitotätinä. Samalla Asteri pääsi tutustumaan Taisto-veikkaan, joka aluksi tuntui olevan varsin mielistynyt uuteen (ja sopivan kokoiseen) pikkusiskoon. Oltuaan muutaman päivän Asterin jakamattoman huomion(osoitusten) kohteena Taisto olikin jo valmis matkustamaan kotiin (vaikka ei sinne vielä ole päässytkään, sillä näyttelyssä piti käydä ensin, sieltä tuomisina ERI2).
Kuva kertonee enemmän kuin tuhat sanaa. :D
Taistikki Pikkarainen ei siis ole enää perheen ainut pikkarainen ja allekirjoittaneen silmissä hurjan suureksi kasvanut Taisto (Asterin rinnalla kaikki on valtavaa) saikin lisänimen Setä Corleone. En tosin muista enää miksi. Niin, ja Asterikin sai jo miljoonannen lempinimensä: Skirppu (muita ovat mm. PastaAsta ja BiseLise, joka on hienostunut versio PissaLiisasta). Jostain syystä Hertta tuntuu pitävän eniten Asterin illanvirkku-lempinimestä, joka on "Melkoinen Räähkä".
Vapaana olemista meidän pitäisi pystyä harjoittelemaan paljon enemmän. Asterin uusi koti sijaitsee aika vilkasliikenteisellä paikalla ollakseen pienessä maalaiskylässä. Olemme siis päättyvän tien, sen jatkeena olevan läpikuljettavan peltotien ja pururadan muodostaman kolmion sisällä ja siksi liikkuvia tekijöitä (mm. traktoreita, autoja, heppoja jne.) on ympärillä ihan liikaa, jotta pieni koira voisi viipottaa vapaasti valitsemaansa suuntaan. Kaiken kukkuraksi naapuriin rakennetaan, mikä käytännössä tarkoittaa isoja koneita ja melkoisesti lisää liikennettä. Joku konsti tähän on keksittävä, sillä haluan, että irti päästyään koira saadaan kiinni, ilman että se humaltuu äkillisestä vapaudestaan, eikä kuule enää mitään. Toistaiseksi olemme päätyneet harjoittelemaan myöhään illalla ja aikaisin aamulla.

Yhä edelleen kalterilinnassaan asustava Asteri nukkuu siellä yöt sekä osan päiväunista. Sen lisäksi se saa ruokansa sinne, niin ja viettää siellä minun työpäivän ajan (meinasi arki jo unohtua pitkän viikonlopun tiimellyksessä). Muutoin se saa viipottaa vapaasti siellä missä muutkin, nytkin se nukkuu tuossa lattialla, pienen hajuraon päässä pyörivästä ja kolisevasta työtuolista. Hertta makaa tavalliseen tapaansa pöydän alla ja ihmeekseni se laski sinne äsken myös Asterin. Aiemmin se on pitänyt alueistaan hyvin tarkkaa lukua ja murahtanut jos pikkuneiti on halunnut sulloutua liian lähelle sen omimia majapaikkoja.
Pitkiin työpäiviin tottumisessa Asteri sai pehmeän laskun, kun Joensuun sisko oli alkuviikon koiranhoitotätinä. Samalla Asteri pääsi tutustumaan Taisto-veikkaan, joka aluksi tuntui olevan varsin mielistynyt uuteen (ja sopivan kokoiseen) pikkusiskoon. Oltuaan muutaman päivän Asterin jakamattoman huomion(osoitusten) kohteena Taisto olikin jo valmis matkustamaan kotiin (vaikka ei sinne vielä ole päässytkään, sillä näyttelyssä piti käydä ensin, sieltä tuomisina ERI2).
Kuva kertonee enemmän kuin tuhat sanaa. :D
Taistikki Pikkarainen ei siis ole enää perheen ainut pikkarainen ja allekirjoittaneen silmissä hurjan suureksi kasvanut Taisto (Asterin rinnalla kaikki on valtavaa) saikin lisänimen Setä Corleone. En tosin muista enää miksi. Niin, ja Asterikin sai jo miljoonannen lempinimensä: Skirppu (muita ovat mm. PastaAsta ja BiseLise, joka on hienostunut versio PissaLiisasta). Jostain syystä Hertta tuntuu pitävän eniten Asterin illanvirkku-lempinimestä, joka on "Melkoinen Räähkä".
lauantai 8. toukokuuta 2010
Mä olen Asteri Kukkanen,
ja mä olen muuttanut uuteen kotiin.
---
Kaikki alkoi siitä kun minut istutettiin auton lattialle valkoiseen muovilaatikkoon. Siinäpä sitten istuskelin ja katselin kun puiden latvat vilahtelivat ohi. Välillä pomppasin vähän ilmaan ja kuski sanoi sori. Oli kuulemma monttu tiessä. Laatikossa istuskelu kävi varsin pian tylsäksi ja meinasin, jotta kiipeän sieltä korkeammalle katselemaan. Eihän se mitä onnistunut, kun aina tulin palautetuksi laatikon pohjalle. Koetin kyllä sitkeästi monta kertaa. Kuski sanoi, että joku soittaa kohta poliisit, kun auto kiemurtelee tiellä niin paljon.
Sitten me mentiin taloon, jossa oli vastassa iso musta. Kuski käski sen pitkälleen, että mä voisin nuuskauttaa sitä rohkeasti, mutta kiersin kyllä kauempaa. Hirveen synkän näköinen otus. Sitten kuski ja musta kiipesivät sohvalle ja katselivat, kun kiertelin tutkimassa nurkkia. Käytiin ulkonakin monta kertaa ja joka kerran jouduin kantamaan pantaa kaulassa. Kutittaa mokoma. Panta on kiinni narussa, joka on kiinni kuskissa ja siksi en ole vielä päässyt kovin pitkälle tutkimusretkelle. Mutta meinaan mennä.
Illalla jouduin sitten kalterilinnaan, kuski sanoi, että siellä on hyvä nukkua. Mutustelin mahan täyteen ja päätin, että ei mua lainkaan vielä nukuta! Iso musta jätettiin vartioon, kun ihmiset kaikkosivat suljetun oven taakse nukkumaan. Sanoin kyllä mitä mieltä olin moisesta. Kolistelin kaltereita aikani ja pääsin livahtamaan sieltä pois (jälkihuomautus: nyt se reitti on huomattu ja tukittu, voi kehveli). Sitten nukuin koko yön vapaudessa, eikä iso mustakaan sanonut mitään. Aamulla kuski päätti, että koskapa iso musta ei ole syönyt minua suuhunsa yön aikana, niin ehkä meidät voi laskea nenäkkäin ihan kunnolla.
Musta tuntui, että varmempi oli katsella asioita hetken aikaa sammakkoperspektiivistä ja esittää muutenkin pienempää, kuin mitä oikeasti olen. Olen kyllä jo rohkaistunut ja pyytänyt isoa mustaa mitä kohteliaimmin leikkimään kanssani, mutta ei se vielä tarttunut syöttiin. Sen sijaan se tuijottaa jatkuvasti mun ruokakuppia, johon jätin pari nappulaa aamupalaksi. Taitaa vaatia suojelurahoja..
Aamulla tutustuin paremmin kaikkein isoimpaan, se kantoi ruokaa mukanaan ja menin rohkeasti perässä tutkimaan paikkoja. Se arveli, että meinaan pienestä asti opetella kyttäämään aamupalan perään, niin kuin iso musta tekee (sillä taitaa olla aina nälkä). Sanoin, että enpäs kuitenkaan ja läksin pois.
Nyt pitänee kallistaa pää pielukselle, sillä kuski sanoi, että pienten pentujen kuuluisi nukkua paljon enemmän.
Saan kuulemma lähettää vielä terkkuja, niin kuin radiossa konsanaan, joten terkkuja vaan kotiväelle. Paan nää kyllä ojennukseen, ei huolta.
---
Kaikki alkoi siitä kun minut istutettiin auton lattialle valkoiseen muovilaatikkoon. Siinäpä sitten istuskelin ja katselin kun puiden latvat vilahtelivat ohi. Välillä pomppasin vähän ilmaan ja kuski sanoi sori. Oli kuulemma monttu tiessä. Laatikossa istuskelu kävi varsin pian tylsäksi ja meinasin, jotta kiipeän sieltä korkeammalle katselemaan. Eihän se mitä onnistunut, kun aina tulin palautetuksi laatikon pohjalle. Koetin kyllä sitkeästi monta kertaa. Kuski sanoi, että joku soittaa kohta poliisit, kun auto kiemurtelee tiellä niin paljon.
Sitten me mentiin taloon, jossa oli vastassa iso musta. Kuski käski sen pitkälleen, että mä voisin nuuskauttaa sitä rohkeasti, mutta kiersin kyllä kauempaa. Hirveen synkän näköinen otus. Sitten kuski ja musta kiipesivät sohvalle ja katselivat, kun kiertelin tutkimassa nurkkia. Käytiin ulkonakin monta kertaa ja joka kerran jouduin kantamaan pantaa kaulassa. Kutittaa mokoma. Panta on kiinni narussa, joka on kiinni kuskissa ja siksi en ole vielä päässyt kovin pitkälle tutkimusretkelle. Mutta meinaan mennä.
Illalla jouduin sitten kalterilinnaan, kuski sanoi, että siellä on hyvä nukkua. Mutustelin mahan täyteen ja päätin, että ei mua lainkaan vielä nukuta! Iso musta jätettiin vartioon, kun ihmiset kaikkosivat suljetun oven taakse nukkumaan. Sanoin kyllä mitä mieltä olin moisesta. Kolistelin kaltereita aikani ja pääsin livahtamaan sieltä pois (jälkihuomautus: nyt se reitti on huomattu ja tukittu, voi kehveli). Sitten nukuin koko yön vapaudessa, eikä iso mustakaan sanonut mitään. Aamulla kuski päätti, että koskapa iso musta ei ole syönyt minua suuhunsa yön aikana, niin ehkä meidät voi laskea nenäkkäin ihan kunnolla.
Musta tuntui, että varmempi oli katsella asioita hetken aikaa sammakkoperspektiivistä ja esittää muutenkin pienempää, kuin mitä oikeasti olen. Olen kyllä jo rohkaistunut ja pyytänyt isoa mustaa mitä kohteliaimmin leikkimään kanssani, mutta ei se vielä tarttunut syöttiin. Sen sijaan se tuijottaa jatkuvasti mun ruokakuppia, johon jätin pari nappulaa aamupalaksi. Taitaa vaatia suojelurahoja..
Aamulla tutustuin paremmin kaikkein isoimpaan, se kantoi ruokaa mukanaan ja menin rohkeasti perässä tutkimaan paikkoja. Se arveli, että meinaan pienestä asti opetella kyttäämään aamupalan perään, niin kuin iso musta tekee (sillä taitaa olla aina nälkä). Sanoin, että enpäs kuitenkaan ja läksin pois.
Nyt pitänee kallistaa pää pielukselle, sillä kuski sanoi, että pienten pentujen kuuluisi nukkua paljon enemmän.
Saan kuulemma lähettää vielä terkkuja, niin kuin radiossa konsanaan, joten terkkuja vaan kotiväelle. Paan nää kyllä ojennukseen, ei huolta.
lauantai 1. toukokuuta 2010
Koirablogi
Muiden turinoiden sivuun olen perustanut koirablogin, joka sisältää karvakavereiden juttuja. Nämä kuulumisina tarjoillaan kiinnostuneille.
Arjen sankareina toimivat siis:
Arjen sankareina toimivat siis:
Hertta
Asteri
sekä edellisten puolisisarukset Nando,
Taisto
ja uusin tulokas, Taimi.
---
Joskus tektissä voivat vilahtaa myös jo paremmille lenkkipoluille siirtyneet:
Hertan velipuolikuu ja Asterin edeltäjä, Elmeri.
Nandon varaäippä Senni
sekä puolijumala-Simba, josta varmaankin syntyi inkarnaatio-Taisto.
Ajatusteni vartijat
Ihminen tarvitsee koiran
joka on kuin ihmisen mieli
joka ymmärtää sanoitta
joka lukee ajatukset
joka on kotona
eikä karkaa
Koira ansaitsee ihmisen
jolla on vähän koiran mieli
joka ymmärtää sanoitta
joka lukee ajatukset
joka on kotona
eikä karkaa
Tarvitsen koirani mielen
unohtaakseni pahat
muistaakseni hyvät
pysyäkseni uteliaana
oppiakseni olemaan
koirani paras ystävä
Sinäkin tarvitset koiran
tervehtiäksesi tuttusi
tunnin eron jälkeen
kuin olisitte kumpikin
valovuoden myöhässä
kierrettyänne maailman
Tarvitsen minäkin koiran
joka tuhansia vuosia
on ollut ihmisen lähellä
muuttunut itsekin moneksi
nähnyt ihmisensä viat
luikkimatta silti tiehensä
Mihin minä koiriani tarvitsen
en vartioimaan rikkauksia
en pelottelemaan rosvoja
vaan paimentamaan ajatuksiani
jotka nukkuvat koiranunta
ahomansikkaisella niityllä.
- Ulla-Maija Aaltonen
joka on kuin ihmisen mieli
joka ymmärtää sanoitta
joka lukee ajatukset
joka on kotona
eikä karkaa
Koira ansaitsee ihmisen
jolla on vähän koiran mieli
joka ymmärtää sanoitta
joka lukee ajatukset
joka on kotona
eikä karkaa
Tarvitsen koirani mielen
unohtaakseni pahat
muistaakseni hyvät
pysyäkseni uteliaana
oppiakseni olemaan
koirani paras ystävä
Sinäkin tarvitset koiran
tervehtiäksesi tuttusi
tunnin eron jälkeen
kuin olisitte kumpikin
valovuoden myöhässä
kierrettyänne maailman
Tarvitsen minäkin koiran
joka tuhansia vuosia
on ollut ihmisen lähellä
muuttunut itsekin moneksi
nähnyt ihmisensä viat
luikkimatta silti tiehensä
Mihin minä koiriani tarvitsen
en vartioimaan rikkauksia
en pelottelemaan rosvoja
vaan paimentamaan ajatuksiani
jotka nukkuvat koiranunta
ahomansikkaisella niityllä.
- Ulla-Maija Aaltonen
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


























